Rauha Mäkilä’s solo exhibition Syksy 2025 (Autumn 2025) presents new works united by a common theme: exploring memories through painting.
Mäkilä draws inspiration from visual notes and photographs, transforming fleeting snapshots of fast-paced moments into painterly form. Unfolding slowly and deliberately, her paintings emphasise process, materiality, colour and composition.
For Mäkilä, painting is an antidote to the perfection-driven flood of digital images. Like a book, a painting demands time: it can challenge us, and transport us to another place and time.
Colour is often her point of departure. As she paints, Mäkilä tests how colours interact to generate different moods and spaces. Too much harmony can be dull. Instead, rhythmic shifts, small imperfections, and even deliberately “wrong” colour choices create compositional vitality. Her works are always constructed in the language of painting: in the brushstrokes across the canvas, in the connections between shapes and colours, in the ways diverse elements support one another, and in what they ultimately convey.
Some of Mäkilä’s new works depict sculptures; others are “meta-paintings,” or paintings of paintings. These do not comment on the art world as such, but probe deeper questions of perception: how we see, what we value, and why. In the end, Mäkilä’s practice reminds us that what we encounter is not reality, but a constructed image—above all, a painting.
Mäkilä ammentaa teoksiinsa aiheita visuaalisista muistiinpanoista ja valokuvista. Vaikka maalausten lähtökohtina toimivat pysäytyskuvat joskus nopeastikin liikkuvasta elämästä, teokset ovat hitaita ja maalauksellisia: niissä korostuvat prosessi, materiaalisuus, värit ja sommittelu.
Mäkilälle maalaaminen toimiikin vastapainona täydellisyyteen pyrkivälle sähköiselle kuvavirralle. Maalaus on parhaimmillaan kuin kirja: se vaatii aikaa, joskus se haastaa, mutta se voi toimia välineenä, joka kuljettaa meidät tästä hetkestä ja paikasta jonnekin muualle.
Värit ovat Mäkilälle usein maalauksen rakentamisen lähtökohta. Kuvapinnassa hän ratkoo, miten eri värit elävät yhdessä ja millaisia tunnelmia ja tiloja ne voivat luoda. Liiallinen harmonia voi kuitenkin olla tylsää: rytminvaihdokset, pienet säröt ja niin sanotut ”väärät” värivalinnat ovat tärkeitä kiinnostavan kokonaisuuden kannalta. Teokset rakentuvat aina maalauksen kielellä: niillä tavoilla, miten sivellin liikkuu kankaalla, miten muodot ja värit löytävät toisensa, mikä elementti tukee toista, ja mitä ne yhdessä pystyvät kertomaan.
Osassa Mäkilän uusia teoksia nähdään veistoksia ja ”metamaalauksia” eli maalauksia kuvattuina maalauksissa. Teokset eivät kuitenkaan pohdi tai käsittele taidemaailmaa: kyse on ennemminkin siitä, miten katsomme, mitä arvostamme, ja miksi. Samalla maalaukset muistuttavat siitä, että katsomme aina rakennettua kuvaa, emme todellisuutta, ja erityisesti maalausta.
Share this exhibition